OHJAAJAmme

Ohjaajamme luovat kannustavan ja turvallisen tanssiympäristön, jossa intohimo tanssia ja tanssin opettamista kohtaan näkyy kaikessa tekemisessä. Meidän kanssa uskallat tanssia omana itsenäsi, sinun taitotasollasi.

Anniina Salonen

Anniina Salonen

Tanssinohjaaja, liikunnanohjaaja, koreografi

Anniina on aloittanut tanssiuransa 3-vuotiaana, josta lähtien tanssi on kasvanut tärkeäksi osaksi elämää. SDE:llä Anniina on tanssinut perustamisvuodesta 2012 lähtien. Vaikka Anniinalta löytyy kokemusta monipuolisesti eri tanssilajeista, on hänen sydän ja fokus ollut aina discotanssin räjähtävyydessä ja vauhdikkuudessa. Anniina lukeutuukin yhdeksi Suomen menestyneimmiksi discotanssijoiksi niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, saavutuksinaan mm. huikeat 18 SM-kultamitalia. Anniina valmistui Kisakallion urheiluopistosta liikunnanohjaajaksi vuonna 2019.

Ohjaajana Anniina tunnetaan kannustavana, helposti lähestyttävänä ja iloisena persoonana. Tunnit ovat tyypillisesti meneviä, sopiva määrä haasteita mukaan sulautettuna.

Anniina on SDE:n discolajien päävalmentaja ja vastaa discopuolen kilparyhmistä.  Anniinan oppiin on mahdollista päästä myös harrastepuolen tunneillamme. Tsekkaa Anniinan tunnit aikataulut-välilehdellä!

 

Anni Kansonen

Anni Kansonen

Tanssinohjaaja, koreografi

Anni on kilpaillut nuorena telinevoimistelun parissa ja siirtyi tanssin pariin vuonna 2008. Palo tanssia kohtaan alkoi heti ensimmäisellä tunnilla ja kunnianhimoinen asenne vei Annin nopeasti kansallisille ja kansainvälisille areenoille niin show- kuin discotanssinkin parissa, saavutuksinaan mm. useat SM-kultamitalit ja muut palkintosijat.

Annin vahvuutena pidetään monipuolista tanssiosaamista, jonka myötä tanssituntien laji- ja tyylikirjo on monipuolinen. Oikeaoppisen tanssitekniikan hiominen, erilaiset menevät koreografiat ja tanssin vietäväksi heittäyminen ovat tanssitunneilla avainasemassa. Tunnit varustetaan huumorilla sekä sopivan tarkalla ja kannustavalla otteella!

Anni vastaa SDE:n show-kilparyhmästä yhdessä Vilma-open kanssa. Tämän lisäksi Anni toimii ”jokapaikan höylänä” ja tuurailevana ohjaajana aina siihen asti, että omat opinnot Helsingissä päättyvät. Vakiotunteja siis tiedossa tulevaisuudessa!

Vilma Kivekäs

Vilma Kivekäs

Tanssinopettaja (AMK), koreografi

Vilma Kivekäs on turkulainen, Oulun ammattikorkeakoulusta valmistunut tanssinopettaja (AMK). SDE:n opetiimissä Vilma aloitti vuonna 2021. Vilman opinnot painottuivat showtanssiin, mutta hän on kerryttänyt osaamista laajalti myös muista tanssilajeista. Kilpailukokemusta Vilma on kartuttanut Performing Arts-kisalavoilla.

Vilma tunnetaan lämminhenkisenä, jokaisen huomioon ottavana ja pirskahtelevan positiivisena ohjaana. Vilma painottaa tunneillaan perusasioita ja vahvaa tanssiteknistä osaamista, jolla varmistetaan turvallinen ja oikeaoppinen tekeminen. Vilman tanssitunnit tunnetaan lämpimästä ja armollisesta ilmapiiristä, johon jokaisen on turvallista saapua nauttimaan tanssin ilosta! Ripaus haasteita pitää tuntien kehityskaaren nousujohteisena.

Vilma vastaa SDE:n show-kilparyhmästä yhdessä Annin kanssa. Tämän lisäksi Vilman oppeihin on mahdollista päästä eri tanssilajien harrastetunneilla. Tsekkaa Vilman tunnit aikataulut-välilehdeltä!

Samppa Stenros

Samppa Stenros

Tanssiohjaaja

Samppa on tanssikoulumme breikkiguru! Rakkaus katutanssilajeja kohtaan syttyi jo 2010-luvun alkutaipaleella, jonka jälkeen rautaista lajikokemusta ja -osaamista on kertynyt eri ikäisiä ja -tasoisia breikkareita valmentaen. Päivätyötä päiväkodinjohtajana tekevä Samppa omaa lisäksi monipuolista kasvatustieteellistä ammattiosaamista, joka näkyy vahvasti tanssituntien ilmapiirissä. Hyvällä huumorilla ja erittäin kannustavalla ohjaamisotteella varustettu B-boy Samppa saa takuuvarmasti jokaisen oppilaan ylittämään itsensä ja pitämään hauskaa!

Sampan oppeihin pääset perjantain Break Dance-tunnilla.

Juulia Koskinen

Juulia Koskinen

Tanssinohjaaja, koreografi

Juulia on kilpaillut nuoruutensa aerobicin parissa ja siirtyi tähdittämään SDE:n discokilparyhmää vuonna 2015. Kilpaura lähti nopeasti nousuun ja nykyään palkintokaapista löytyykin useita SM-palkintosijoja ja mm. huikea EM 4. sija. Juulia kilpailee yhä aktiivisesti tanssinohjaaja uransa rinnalla.

Juulia tunnetaan iloisena, tsemppaavana ja läsnä olevana opettajana.  Tunnit etenevät positiivisella ja sopivan tarmokkaalla otteella, jossa kannustetaan yrittämään parhaansa!

Juulia vastaa discokilparyhmistä yhdessä Anniina open kanssa, sekä ohjaa monipuolisesti useita eri lajien harrastetuntejamme. Tutustu Juulian tunteihin aikataulut-välilehdellä!