ANNIINA SALONEN
Anniina on aloittanut tanssiuransa 3-vuotiaana, josta lähtien tanssi on kasvanut tärkeäksi osaksi elämää. SDE:llä Anniina on tanssinut perustamisvuodesta 2012 lähtien. Vaikka Anniinalta löytyy kokemusta monipuolisesti eri tanssilajeista, on hänen sydän ja fokus ollut aina discotanssin räjähtävyydessä ja vauhdikkuudessa. Anniina lukeutuukin yhdeksi Suomen menestyneimmiksi discotanssijoiksi niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, saavutuksinaan mm. huikeat 18 SM-kultamitalia. Anniina valmistui Kisakallion urheiluopistosta liikunnanohjaajaksi vuonna 2019.
Ohjaajana Anniina tunnetaan kannustavana, helposti lähestyttävänä ja iloisena persoonana. Tunnit ovat tyypillisesti meneviä, sopiva määrä haasteita mukaan sulautettuna.
Anniina on SDE:n discolajien päävalmentaja ja vastaa discopuolen kilparyhmistä. Anniinan oppiin on mahdollista päästä myös harrastepuolen tunneillamme. Tsekkaa Anniinan tunnit aikataulut-välilehdellä!
